perjantai 6. huhtikuuta 2012

Touhukas talvi lopuillaan - ja uusia menoja tiedossa

Vaikka pelimannien blogissa on ollut hiljaista viime kuukausina niin harjoitus- ja esiintymispuolella ei toki ole ollut hiljaista.

Marraskuussa soiteltiin oikein urakalla Hollolassa ja Lahdessa Hollo ja Martta -festivaaleilla ja pian niiden keikkojen jälkeen taas jo kotiseudulla Janakkalassa perinteisesti Laurinmäen joulunavauksessa. Pikkujouluja vietettiin joulukuun alussa ja tietysti taas soitettiin, vaikkakin tällä kertaa vain oman väen iloksi.

Uusi vuosi 2012 alkoi sekin aktiivisissa merkeissä. Harjoituksia tuli jokaviikkoisten lisäksi lisää viikonloppuihinkin, sillä Vanajaveden Pelimannit olivat mukana Pyhämäen Kesäteatterin esittämässä Juhani Ahon romaanista dramatisoidussa Rautatie-näytelmässä, jota esitettiin maaliskuussa kolme kertaa Turengin Asemalla. Kesäkuussa näytelmää musiikkeineen esitetään Pyhämäellä kokonaisen tusinan verran kertoja.

Rautatielle sovitettuja pelimannikappaleita esitimme myös Turengin Aseman ulkotiloissa 18. maaliskuuta, kun perinnejuna Valtteri ajeli kahteen otteeseen Hämeenlinnasta Turenkiin ja takaisin. Pääsimme myös Hämeen uutisiin muutaman sekunnin otoksella, joka löytyy linkin takaa noin seitsemän minuutin kohdalta.


Maaliskuussa ehdittiin taas myös pitämään yksi lastenkonsertti osana Harvialan koulun taideviikkoa. Alakoululaiset olivat iloisesti mukana lauluissamme. Samalle viikolle osui myös Kierrätyswirsi-ilta Riihimäen kierrätyskeskuksessa osana Riihimäen seurakunnan virsiviikkoa. Virsiä veisannut kansa tuntui nauttivan todella kansanmuusikkojen säestyksestä.

Huhtikuussa on tiedossa vielä soittamista ainakin yksityiskeikalla syntymäpäivien merkeissä ja heti seuraavana päivänä (22.4.) perinteisessä tanhuillassa Hämeenkaaressa.

Toukokuussa on vielä tilaa uusille keikoille ;) - ja sittenhän aletaankin jo valmistautua heinäkuiseen Kaustisen reissuun. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla tänä vuonna maakuntateemana onkin sopivasti Häme.

t. Jaana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti