maanantai 12. toukokuuta 2014

torstai 1. toukokuuta 2014

Kevättä rinnassa

Vanajaveden pelimannit ovat harjoitelleet ja esiintyneet ahkerasti päättyneen lukuvuoden aikana, vaikkei sitä olekaan tänne muistettu raportoida. Mm. viime marraskuussa organisoimme Laurinmäen perinteisen joulun avauksen ja soittelimme siellä, tammikuussa oli Amerikan morsiamen näytelmäsoittoja, sitten on ollut vuoden varrella Janakkalan kirjastolla Turengissa useampikin keikka, huhtikuussa perinteinen tanhuilta Hämeenkaaressa, ja viimeksi huhtikuun lopussa samana päivänä sekä Janakkalan Sanomien 50-vuotisjuhlien soittelut Turengin kirjaston aulassa ja illalla Tervakosken Seuratalolla Taaran taiteiden osana soittelot elokuvateatterissa.

Seuraavan kerran meitä kuulee Kiipula Gardensin kesästartissa torstaina 8.5. joskus neljän jälkeen kasvihuoneiden edustalla.



Toukokuussa VVP esiintyy myös Riihimäen kaupungin museoiden yössä kaupunginmuseon pihamaalla Öllerinmäellä. Ohjelmassa klo 19 alkaen pelimannitanssit.

Toukokuun keikkojen jälkeen seuraavat lienevätkin sitten heinäkuussa Kaustisella...

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Todistettavasti jo ensimmäisellä keikalla

 






Viinituvan hämärässä soitto soi ja Laurin välispiikit upposivat yleisöön. Hämäläistä pelimannimusiikkia suoraan Hämeestä, olkaa hyvät. Kuvat: Martti Laulaja.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Ja Kaustinen soikoon

Vanajaveden Pelimannit saapuvat Kaustiselle tänään tiistaina ja soittelevat siellä erilaisin kokoonpanoin perjantaiyöhön asti. Suunnitellut keikkamme ovat seuraavat (kirjaamisvirheet mahdollisia):

ti 9.7. klo 19.30-19.50 Viinitupa
ke 10.7. klo 11.30-12.00 Pelimannitori 
ke 10.7. klo 17.30-18.00 Troka 
to 11.7. klo 17.30-17.45 Soittosali 
pe 12.7. klo 14.00-14.20 Viinitupa 
pe 12.7. klo 23.30-00.00 Soittosalin pelimanni-iltamat

Keskiviikkoillasta alkaen mukana myös aiemmista vuosista poiketen kupletteja.

Lisäksi pelimannejamme soittaa muissa kokoonpanoissa kuten Parahulta (Lauri, Päivi ja Kari), Vox Stellarum (Lauri ja Päivi) ja Orivesi All Stars (Johanna ja Kari). Jälkimmäinen tahdittaa perjantaiyön tansseja Areenalla. Tarkemmat soittoajat ja -paikat löytyvät festivaalien pelimanniohjelmasta.

Muistattehan, että Kaustisella voi taas nauttia perinteisistä yhteissoitoista eli festivaalijameista, nuotit löytyvät täältä ja paikan päällä saa myös ostaa jamivihkoja. Jamiworkshopit ovat perinteiseen tapaan Café Mondossa klo 11.30-13.00.

torstai 14. helmikuuta 2013

Lauantain keikkaohjelma

SPR:n keikalle

Iskelmäsetti

Honolulu
Keltaruusu
Moskovan valot
Sataman valot
Ikkunaprinssi
Suklaasydän
Katinka
Tammerkoski
Vanhan veräjän luona
Kuinka paljon rakkautta
Uralin pihlaja
Asfalttikukka


Kuplettisetti

Kulkurin valssi
Kalle Aaltonen
Pilanlaskija
Laivat puuta
Orpopojan valssi
Vihellän vaan
Onnellinen Aukusti

Lisäksi hämäläinen pelimannisetti + Kustaa Latvalan polkka

Rauhankatu, keskussrk-talo, Birger Jaarlin kadun puolelta takapihalle parkkiin, paikalle n. 11.30.






sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ja torstaina VOP UP- joulutapahtumaan!

Vanajaveden Pelimannit osallistuvat VOP UP Joulutapahtumaan. Soitamme Verkatehtaalla Kehräämön aulassa torstaina 29.11. klo 19-20. Tervetuloa!

Pelimannit huom, suunniteltu ohjelma tässä:


Häämarssi Hauholta (2x)
Kuusivaaran Jalmarin valssi (2x)
Pilanlaskija (4x)
Orpopojan valssi (3x)
Mikkolan vaarin polkka (3x)
Onnellinen Aukusti
Vihellän vaan
Topiaan polkka (3x)
Laivat puuta
Honolulu
Kalle Aaltonen (3x)
Kustaa Latvalan polkka AABB AABB A2A2B2B2 AABB
Muistatkos plikka (2x)
 
varalla tarvittaessa Akuvalssi

perjantai 2. marraskuuta 2012

Joulutunnelmaan...

Pelimannien kanssa pääsee jo joulutunnelmaankin - nimittäin torstaina 8.11. Laurinmäen museoalueella perinteisessä kulttuuritoimen järjestämässä tilaisuudessa. Tilaisuus alkaa klo 16 ja pelimannit alkavat soitella ja laulella joululauluja klo 17.30. Lisää tietoa tapahtumasta löytyy Janakkalan sivuilta. Ja muuten, tilaisuuden päättää Tuliduo Faysaksen huima tulishow...


Viimevuotiset joulutunnelmat kuvasi erittäin haastavissa olosuhteissa eli pirtin pimeydessä Timo Martola (jolta voi muuten tilata valokuvauspalvelua vaikka kotisivujensa kautta).